sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Välihuoneet












Mukavaa marraskuuta!
Tässä olisi taas välillä remontti-muisteluita, valitettavan huonoilla kuvilla höystettynä (kuvat otettu vanhalla kameralla ja joskus vuonna 2006-2008).
Ennen salin remppaa oli meillä laitettu ns. välihuoneet jonkinlaiseen asumiskuntoon.

Sininen huone on siis keittiön ja salin välissä, josta nämä valmista-kuvat ovat. (Osa remppavaiheen kuvista on vihreästä huoneesta, joka toimii nyt pojan huoneena ja tämä tietokone on myös tähän sijoitettuna.)

Tämän huoneen tarkoitus oli olla ruokailuhuoneena, mutta tällähetkellä se on pikemminkin kaikenlaisen tarpeellisen tai tarpeettoman varastointihuoneena. Siellä on myös mm. pojan vaatelipasto ja minun crossari, joka onkin varsinaisen ihana sisustuselementti. Vitsit kun olisi joku kellari, missä se voisi olla ja siellä voisi crossata tv:tä katsellessa...

Huoneen katto maalattiin (Sateenkaarivärin valkoisella kaseiinimaalilla), koska sitä oli jo edellinen asukas aloittanut sutimaan valkoisella. Muussa tapauksessa se olisi voinut jäädä ilman maaliakin. Katto on tehty tuollaisista mukavista laudoista, joiden raoista sitten kivasti tippuu edelleenkin purua yms. Ehkä joskus keksimme millä raot voisi tilkitä, ettei tätä tapahtuisi. Luultavasti purun tippuminen vaan lisääntyy, kun yläkertaan tulee elämää.
Huoneen seinät levytettiin Huokoleijona levyillä, koska talossa ei ollut oikeastaan sellaisia hirsipintoja, jotka olisi voinut jättää näkyviin. Huoneeseen laitettiin puolipaneelit ja yläosaan tapettia. Tapettina Rakennusapteekista tilattua Lim&Handtryckin liimamaalitapettia 1930-luvun tapettimallin mukaista tapettia koodilla 18-3020. Sinisellä pohjalla valkoisia kuvioita, vaikka luulin tilanneeni valkoisella pohjalla sinisiä kuvioita...emme lähteneet vaihtamaan tapettia, koska oli ihan oma virhe, että tilasin väärällä koodilla. Ja ihan hyvähän se on noinkin.

Puolipaneelit maalattiin myös Sateenkaarivärin kaseiinimaalilla, jonka itse sävytimme. Ja voin kertoa, että itse sävyttäminen on ihan vihonviimeistä touhua. Toista tuntia sekoitat ja taas lisäät, eikä siitä koskaan saatu ihan sellaista kun kuvittelimme (voin tunnustaa). Amatöörit asialla. Joten tyytyminen oli sitten tuohon väriin. Luultavasti joskus käy panelien kimpussa valkoinen tai vaalean sini-harmaa suti ja väri muuttuu, mutta ei vielä.

Kattolistat on vanhat, jotka maalattiin samalla kuin kattokin. Ovilistat ostettiin Lempäälästä Lauta Oy:stä, joilla on valikoimissa vanhoja malleja. Listat ovat hyvin samanlaiset kuin talossa olleet listat.
Sisäikkunat entisöidään ja ulkopokat täytyy tehdä uusiksi. Lattia-asia on vielä vähän auki; vanhat, leveät lankut säilytetään kyllä, mutta eristettä alle täytyisi laittaa molemmissa huoneissa. Asia tulee ajankohtaiseksi, kun yläkertaan tehdään rappuset.

Pönttöuunit maalattiin Sateenkaarivärin jonkinlaisella öljymaalilla, jota sävytettiin itse hieman molempien huoneiden värimaailmaan sopiviksi. Vihreän huoneen uuni toimii, mutta luukku on vähän huonosti paikoillaan, se siis pitäisi vielä laittaa. Sinisen huoneen uuni vetää huonosti, joten laitettavaa siinäkin.

Vihreästä huoneesta on kulku kylpyhuoneeseen, siniseen huoneeseen ja pikkupikkueteiseen. Kolmen oven lisäksi yhdellä seinällä on ikkuna kuistille. Ja tulevaisuudessa tästä huoneesta nousee portaat yläkertaan. Tähän huoneeseen tehtiin laipio helmipaneelista, jonka maalaamiseen käytettiin jälleen kaseiinimaalia, valkoista. Vanhat kattolistat maalattiin ja laitettiin takaisin paikoilleen. Puolipaneelia löytyy tästäkin tilasta, mutta sellaiseksi vihreäksi sävytettynä, johon löysin värimallin pönttöuunin vanhasta maalista. Tapettina huoneessa on myös Rakennusapteekista tilattua Lim&Handtryckin kulttuurihistoriallista tapettia 1850-luvulta koodilla 18-5083.

Parempia kuvia lupaan huoneista, sitten joskus kun ne on siinä kunnossa, että kehtaa näyttää. Tulipas tekstiä, joku kun vielä jaksaa olla kiinnostunut ja lukea loppuun asti ja saada jonkun tolkun tästä ;)

Viikonloppu meneekin 10-vuotis synttäreitä juhlittaessa!

Voimia kaikille tähän marraskuun ankeuteen!

Ilta-terveisin;


13 kommenttia:

Niina K kirjoitti...

tuli mieleen, että saisko noihin kattorakoihin törkittyä vaikka vähän ohennettua pellavaeristenauhaa tms lastalla puikolla tai jollakin muulla. Vois rapiseminen ainakin vähän vähentyä ja tilke olis luonnonmateriaalia. :)

päivi kirjoitti...

mielenkiintoisia nämä remppa kertomuksesi... sitähän ei tiedä milloin moista tietoa ja vinkkejä tarvitsee..
mies oli taas ostanut pienen vanhan hirsitalon.. katsotaan mitä siitäkin tulee? ehkä siirrämme sen mökille vierastaloksi:)
toivottavasti saatte säilytettyä tuon ihana katon.. uudesta ei saa noin kaunista... ja mitä muutama sahanpuru lattialla... hih..

synttärisankarille halit ja
mukavaa viikonloppua
sinulle<3

lämmöllä päivi

Krisse kirjoitti...

Ihan mukava lukea remppajuttua....minustakin tuo katto on kaunis juuri tuollaisena.
Mukavaa viikonloppua...

Taina kirjoitti...

Ei kannata heittää vanhoja listoja hukkaan,jos ovat vähänkin käyttökelpoisia,niistä on hyötyä myöhemminkin,maalaamalla saa uuden veroisen ja kauniiin näköisen.Vähän vanhaa kattoa ja verratenkin hirsiseinää,kannattaa jättää,niitä ehostelemalla,saa hyvää tehtyä,ne luo tunnelmaa♥
Mukavaa viiikonloppua!

MaMMeli kirjoitti...

Ihanan kodikkaita kuvia <3 Onnea 10- vuotiaalle :)

Olivieno kirjoitti...

Upea koti, pönttöuuni on ihana!

Heidi, Livinki design kirjoitti...

Kiva kuulla ja nähdä rempastanne.
Helposti jaksoin lukea loppuun saakka :)

Marianne kirjoitti...

Miten ei sun päivitys ole näkynyt mulla, no, nyt täällä katsomassa.
Mielenkiintoinen postaus ja tuota pönttöuunia minäkin ihailin !

Kivaa viikkoa !

Huset vid ån kirjoitti...

Vilket vackert gammalt hus ni har, många fina godbitar....

Må så gott!
Kram Therese

Liisa kirjoitti...

Hirsiunelma tosiaan, upea talo ja voi mitkä maisemat! Kiva lukea rempastanne. Meilläkin on haaveissa päästä kunnostamaan vanhaa taloa kodiksemme.

T: Liisa / Unelma vanhasta talosta

Saila kirjoitti...

Kiinnostavaa luettavaa tämä on, ja paljon olette tehneet. Minäkin mietin tuota katosta putoavaa sahanpurua, mutta onnena on lattiaton vintti joten lapioin purut pois ja laitan pahvia alle ja sitten puru takaisin.

H ennA kirjoitti...

Hyvää ja tunnelmallista Joulua sinulle!

Anne

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Hyvää joulua!